Kiihdytysajoturman taustalla inhimillinen syy

Poliisi on lopettanut Asikkalassa toissa viikonloppuna tapahtuneen kiihdytysajoturman tutkinnan. Onnettomuus tapahtui, koska kuljettajat eivät nähneet maaliviivaa, vaan jatkoivat kilpaa sen jälkeenkin.

Kartta

Asikkalan kiihdytysajoturmasta ei nosteta rikosjuttua.

Hämeen poliisi on keskeyttänyt tutkinnan kiihdytysajoon osallistuneiden kahden kuljettajan kuulemisen jälkeen. Poliisin mukaan onnettomuus sattui suljetulla kilpailualueella, ja kiihdytysautojen kuskit eivät huomanneet radan päättymistä osoittavaa maaliviivaa.

Kun kuljettajat ymmärsivät ylittäneensä maaliviivan, oli jo liian myöhäistä ja autot suistuvat radalta metsään. Toinen kuljettajista vietiin sairaalahoitoon. Poliisin mukaan hänet on kotiutettu sairaalasta.

Texas Holdem vs Omaha Poker — mitä eroa niillä on?

Pokeri on huippusuosittu korttipeli, joka tunnetaan kaikkialla maailmassa. Se on tuttu näky monesta elokuvasta ja useimmat ovat jossain vaiheessa elämäänsä vähintäänkin kokeilleet pelata pokeria peliautomaatissa. Pelistä on aikojen saatossa kehitetty lukuisia eri muunnelmia. Näiden joukossa kaksi tämän hetken suosituinta pokeripeliä ovat Texas Hold’em ja Omaha Poker.  
 
Näistä kahdesta tunnetusta muunnelmasta nimenomaan Texas Hold’em on monelle ensikosketus pokeriin. Usein monet Texas Hold’emin harrastajat siirtyvät seuraavaksi pelaamaan Omahaa, joka on pelisäännöiltään hyvin samankaltainen. Jos siis tuntee Texas Hold’emin säännöt, tuntuu myös Omaha Poker todennäköisesti hyvin tutulta heti alusta alkaen. 
 
Omahan ja Holdemin sääntöerot 

Omaha Poker ja Texas Hold’em näyttävät pikaisesti katsottuna yhdeltä ja samalta peliltä. Kummassakin versiossa kaikille pelaajille jaetaan omat kortit kuvapuoli alaspäin ja pöydän keskelle asetetaan viisi yhteistä korttia, joista voi muodostaa viiden kortin pokerikäsiä. Yhtäläisyyksiä on monia muitakin. Seuraavaksi tutustumme kuitenkin tarkemmin näiden kahden pokerimuunnelman välisiin eroihin. 
 
Reikäkorttien lukumäärä 
 
Suurin ero Omahan ja Hold’emin välillä liittyy pelaajille jaettavien korttien määrään. Siinä missä Texas Hold’emissa jokainen pelaaja saa käteensä kaksi reikäkorttia, jaetaan Omahassa jokaiselle neljä reikäkorttia. Näistä neljästä pelikortista pelaajien on valittava kaksi korttia, jotka on yhdistettävä kolmeen pöydän keskeltä löytyvään korttiin ja muodostaa siten viiden kortin pokerikäsi. 
 
On tärkeää huomioida, että Omahassa pelaajan on aina pakko käyttää kaksi omaa korttiaan ja kolme yhteistä korttia pokerikätensä muodostamiseen. Tämä eroaa Texas Hold’emista, sillä siinä pelaaja voi vapaasti käyttää sekä omia korttejaan että yhteisiä kortteja haluamallaan tavalla. Näin ollen pokerikäsi voi muodostua vaikkapa yhdestä reikäkortista ja neljästä yhteisestä kortista tai pelkästään yhteisistä korteista. 
 
Panokset — panoskatto vai ilman rajoituksia? 

Sekä Omahaa että Holdemia on mahdollista pelata eri panossäännöillä, sillä kummastakin muunnelmasta on tarjolla sellaisia pelejä, joihin on asetettu panosrajat sekä sellaisia pelejä, joissa panokset voivat kasvaa rajattomasti. Tyypillisesti Hold’emia pelataan kuitenkin rajattomilla panoksilla, kun taas Omahassa on usein voimassa panoskatto.  
 
Monia pokerinpelaajia viehättää ajatus peleistä ilman panosrajoja niiden sisältämän jännityksen vuoksi. Siinä missä entisaikoina pokeria pelattiin useimmiten tietyllä maksimipanoksella, on etenkin viime aikoina Hold’em vetänyt puoleensa pelaajia nimenomaan rajattomassa muodossaan. Netistä löytyy toki myös Omaha Pokerista versioita, joissa panosrajat loistavat poissaolollaan. Niitä ei kuitenkaan ole liiaksi tarjolla. 
 
Pelin monimutkaisuus 
 
Toisinaan saatetaan väitellä siitä, onko jompikumpi näistä kahdesta pokerin muunnelmasta monimutkaisempi kuin toinen. Omahassa pelataan neljällä kortilla, mutta toisaalta Hold’em mahdollistaa huomattavasti laajemman vaihtoehtojen kirjon panostamisen suhteen. Kun kuitenkin on selvää, etteivät useimmat pelaajat hyödynnä laajaa panoshaarukkaa pelatessaan, voidaan Omahaa pitää jonkin verran monimutkaisempana pelinä etenkin uuden pelaajan näkökulmasta. Kahden kortin yhdistäminen yhteisiin kortteihin on huomattavasti helpompaa kuin neljän kortin yhdistäminen, ja neljällä kortilla pelattaessa ratkaisut jäävät helpommin huomaamatta. Toki myös Hold’emissa on mahdollista tehdä huonoja päätöksiä, mutta näin tapahtuu harvemmin. 
 
Mikä pokerimuunnelma on paras? 
 
Ei tietenkään ole olemassa oikeaa tai väärää vastausta siihen, mikä pokerin monista eri muunnelmista on paras tai viihdyttävin. Tarjolla on valtavasti eri vaihtoehtoja ja eri pelaajia miellyttävät eri tyyppiset pelit. Kaikissa pokerivarianteissa on mahdollista tienata rahaa ja kuten rahapeleissä yleensäkin, kaikkiin variantteihin sisältyy myös riskejä.  

Kun vertaillaan Texas Hold’emia ja Omaha Pokeria, voidaan Hold’emia pitää yleisesti ottaen tunnetumpana ja näistä kahdesta hivenen helpompana opetella pelaamaan. Omaha on piirun verran monimutkaisempi, mutta se tarjoaa niin ikään korkeita voittomarginaaleja, jonka vuoksi sitä pelataankin laajalti ammattilaisten pokeriturnauksissa. Mikäli pähkäilee, kumpaa pokeripeliä kannattaisi opetella pelaamaan, voi molempien pelisääntöihin tutustuminen olla hyvä idea. Näin pelitaidot kehittyvät ja peliin saa uusia näkökulmia, joista voi olla päätöksenteossa paljonkin hyötyä.  

Mikä on autopelien suosion salaisuus?

Peliteollisuudessa pinnalle pulpahtelee aika ajoin uudentyyppisiä pelejä ja teemoja, jotka nousevat pelaajien suosioon. Erilaiset räiskintäpelit ja rakentamispelit ovat olleet jo pitkään peliteollisuuden suosituimpia teemoja, mutta kenties vieläkin pitkäaikaisemmasta suosiosta voidaan puhua autopelien kohdalla. Lähes jokainen videopelejä joskus pelannut on todennäköisesti kokeillut myös yhtä tai useampaa autopeliä, joita on tehtailtu ahkerasti kaikille pelialustoille aina pelikonsoleista mobiilipeleihin.

Videopelien historiassa autopeleillä on merkittävä rooli, sillä autoaiheisia pelejä on pelattu aina siitä asti, kun videopelit keksittiin — kaikkien aikojen ensimmäisenä autopelinä pidetään Atarin vuonna 1974 julkaisemaa Gran Trak 10 -peliä, joka herätti ilmestyessään valtavasti kiinnostusta tarjoamalla ennennäkemättöminä ominaisuuksina ohjauspyörän, polkimet ja vaihteiston, jotka tekivät peliruudulla näkyvän auton ohjaamisesta häkellyttävän realistisen tuntuista. Autopelien maailmassa on kuljettu kuitenkin pitkä matka sitten 70-luvun ja nykyään tarjolla on laaja kavalkadi pelivaihtoehtoja autojen ja moottoriurheilun ystäville. Ensimmäiset autoaiheiset pelit olivat hyvin simppeleitä karkeasti pikselöityjä pelejä, joissa pelaaja saattoi ohjata autoa oikealle tai vasemmalle autoradan mukaisesti. Niillä on hyvin vähän tekemistä tämän hetken edistyksellisimpien autopelien kanssa, jotka muistuttavat grafiikkojen kehittymisen ansiosta realistista ajotilannetta.

Kuva: Pixabay

Autopelejä tarjolla laidasta laitaan

Koska autopelimarkkinoilta löytyy niin laaja kirjo erilaisia vaihtoehtoja pelattavaksi, löytyy jokaiselle todennäköisesti mieluinen peli pelattavaksi. Jotkut pitävät enemmän hyvin teknisistä peleistä, joissa on mahdollista vaikuttaa ajamiseen lukemattomilla eri säädöillä ja toiminnoilla. Toisille ajoneuvon käsittelyn teknisyys ja haastavuus ovat ennemminkin haittapuolia ja tärkeämpää on päästä hurjastelemaan jännittävissä ympäristöissä.

Mieltymyksiä on yhtä monta kuin on pelaajiakin, ja sen seurauksena onkin syntynyt hyvin erilaisia pelejä aina vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjoilevan Grand Theft Auton tyyppisistä peleistä teknisempää puolta edustaviin peleihin, joita ovat muun muassa F1 2019 ja Forza Horizon. Toisaalta kilpa-autoilun ei tarvitse olla vakavaa puuhaa, etenkään kun kyse on peleistä. Tästä oivallinen esimerkki on legendaarinen Mario Kart, jossa pelaajat pääsevät kisaamaan toisiaan vastaan hassuilla hahmoilla ja ajoneuvoilla hurjastellen erilaisilla radoilla aina taianomaisesta sateenkaarimaailmasta lohikäärmeitä vilisevään Kaukoitään.

Autopeleihin voidaan laskea myös nettikasinoilla tarjottavat kolikkopelit, joiden joukossa moottoriurheilu ja nopeat autot ylipäätään ovat nousseet yhä kysytymmiksi teemoiksi. Monet pelaavat mielellään slotteja, joissa esiintyy autoaiheisia kuvituksia ja joiden äänimaailmaan kuuluu moottorin pärinää tai muita teemaan sopivia ääniefektejä. Tällä hetkellä suuria hittejä nettipelaajien keskuudessa ovat esimerkiksi Race To Win ja Street Racer -slotit, jotka esimerkiksi suomalaisten suosima Mr Green nettikasino tarjoaa valikoimassaan. Pragmatic Playn Street Racer tarjoaa pelaajilleen 40 voittolinjaa, 5×4-kelat ja näyttäviä grafiikoita katukisailun ympärille rakennetulla teemallaan ja kasaripelien tunnelmaa menevällä elektronisella musiikillaan. Merkur Gamingin Race to Win! -slotti edustaa klassisempaa kolikkopeliä kolmella kelallaan, joka tarjoaa 27 voittolinjaa.

Kuva: Pexels

Mikä tekee autopeleistä niin mukaansatempaavia?

Monet pelaavat autopelejä mielellään samoista syistä kuin monia muitakin pelejä. Niiden kautta pääsee tekemään asioita, joihin oikeassa elämässä ei syystä tai toisesta tarjoudu mahdollisuutta. Monella on käytössään auto, mutta kuinka usein sillä pääsee oikeassa elämässä ajamaan täysillä kaasu pohjassa ilman huolta seurauksista? Pelimaailmassa jokainen voi olla kilpa-autoilija ja hypätä upeiden ajoneuvojen rattiin.

Toinen syy autopelien houkuttelevuuteen liittyy pelillisiin ominaisuuksiin. Monet autopelit on suunniteltu siten, että pelaaja pääsee tuunaamaan ajoneuvoaan haluamallaan tavalla. Kyse voi olla auton merkistä ja mallista, väristä, renkaista tai monesta muustakin yksityiskohdasta pelistä riippuen. Pelisuunnittelijoiden kekseliäisyyden myötä useimpiin autoaiheisiin peleihin kätkeytyy paljon muutakin kuin pelkkä tavoite päästä maaliviivan yli ensimmäisenä, kuten erilaisten saavutusten suorittamista.

Autopelien suosiota ei tarvitse juurikaan arvuutella. Peligenre tarjoaa pelinkehittäjille rajattomasti mahdollisuuksia — nykyteknologia mahdollistaa uskomattoman aidontuntuisten pelien kuin myös äärettömän surrealististen pelien valmistamisen. Autopelit ovatkin usein myös pelinkehittäjille mieluisia projekteja, sillä ne tulevat lähes vuorenvarmasti menestymään pelimarkkinoilla.

Uusintajulkaisun ansaitsevat klassiset ajopelit

Pelaaminen sopii hyvin yhteen nostalgian kanssa. Lapsuudessa kaverien kanssa yhdessä pelattujen auto- ja muiden videopelien jännityksen voi moni vielä tuntea sisällään tänäkin päivänä. Juuri tästä syystä videopeliala on ottanut aivan uudenlaisen strategian uusien pelijulkaisujen kanssa: he tekevät uudelleen vanhoja supersuosikkeja.

Trendi on ollut erittäin noususuhdanteinen etenkin 2010-luvun loppupuolella. Monet suuret pelivalmistajat alkoivat palata niin sanotusti juurilleen, ja tuoda parannettuja, modernille pelaajalle sopivia versioita vuosikymmeniä sitten pelatuista megahiteistä. Niitä ovat esimerkiksi Final Fantasy VII ja Legend of Zelda.

Autopelejä on myös pelattu niin kauan kuin pelikoneita, konsoleita ja tietokoneita on ollut, joskin ne eivät ole nousseet uudelleenjulkaisulistojen kärkeen: jopa siinä määrin, ettei autopeleistä ole tiedossa merkittäviä retrojulkaisuja. Esittelemme kuitenkin muutaman klassisen nimen, jotka ansaitsevat uudelleenjulkaisun.

Colin McRae Rally

Ensimmäinen aidon tuntuinen rallipeli, Colin McRae Rally, oli 2000-luvun alun yksi parhaimmista autopeleistä. Sen ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1998, ja pelisarja on jatkunut jo aina vuoteen 2020, joskin sen suosio ei ole ollut yhtä suurta kuin alkuvuosina.

Ensimmäisen osa kuitenkin sisältää eniten nostalgiaa ja taatusti pelaajat muistavat sen kolme pelitilaa ja hieman ontuvat, mutta aikaansa edellä olevat grafiikat. Playstationille ja tietokoneelle julkaistu alkuperäinen rallipeli kannattaisi tuoda nykyaikaan ja muuttaa se esimerkiksi konsoleille sopivaksi jopa kunnianosoituksena edesmenneelle rallilegendalle.

Crazy Taxi

Vuonna 1999 julkaistu Crazy Taxi oli ehdottomasti aikakautensa hauskin ajopeli. Sitä pelattiin avoimessa maailmassa, jossa ideana on toimia taksikuskina joka kuljettaa asiakkaita paikasta toiseen mahdollisimman pian. Luonnollisesti matkan varrella on runsaasti tehtäviä, jotka vaikeuttavat työtä.

Crazy Taxista on tehty uusintaversio XBox Liveen vuonna 2010, mutta se kannattaisi julkaista myös 2020-luvun henkeen useammalla pelialustalla ja mahdollisesti jopa netin pilvipelipalveluissa. Siitä voisi saada myös erittäin hauskan sosiaalisen pelin, jossa voitaisiin pelata esimerkiksi muiden some-kavereiden kanssa.

Out Run

Peliyhtiö Segan julkaisema Out Run on yksi legendaarisimmista pelikonepeleistä, joka on voittanut myös vuoden peli -palkinnon Golden Joystick Awards -gaalasta. Se julkaistiin jo vuonna 1986, ja monia sitä seuranneita pelejä verrattiin juuri Out Runiin niin pelimotoriikaltaan kuin grafiikoiltaan.

Photo by Senad Palic on Unsplash

Lisäksi monelle on taatusti jäänyt mieleen pelin musiikki, jonka sävelsi japanilainen Hiroshi Kawaguchi. Pelin kulku on hyvin yksinkertaista: pelaaja ajaa Ferrari Testarossalla pitkin kilpateitä ja jokaisen jakson lopulla hän pystyy valitsemaan tienristeyksestä kahden eri vaihtoehtoisen maan väliltä.

Out Runista on yritetty tehdä uusintajulkaisuja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä niin mobiililaitteille kuin myös Playstation 2:lle, mutta ne eivät ole ottaneet tuulta alleen. Nyt olisi oikea aika kokeilla taas miltä tuntuu ajaa avoautolla pitkin aurinkoisia bulevardeja ja kilpailla muita pelaajia vastaan legendaarisen musiikin tahdissa.

Diddy Kong Racing

Vuonna 1997 Nintendon 64:lle julkaistu Diddy Kong Racing on noussut myös Guinnessin ennätysten kirjaan myymällä yli 800 000 kappaletta vain parissa kuukaudessa. Siinä ajetaan kilpaa muita fiktiivisiä hahmoja vastaan, joten pelinkulutaan se muistuttaa Mario Kart 64:sta. Kulkuvälineenä voi käyttää auton lisäksi myös esimerkiksi pintaliitäjää tai lentokonetta.

Photo by Ravi Palwe on Unsplash

Hyvin seikkailutyylinen Diddy Kong Racing muutettiin Nintendo DS – käsikonsolille sopivaksi vuonna 2007. Se kuitenkin sopisi erinomaisesti nykyaikaan, jossa lähes samantyyliset Mario Kart -pelit ovat saaneet jo omat uudelleenjulkaisunsa. Diddy Kong Racing on kuitenkin sisällöltään ja pelivaihtoehdoiltaan huomattavasti kyseistä Nintendo-pelilä monipuolisempi. Siitä syntyisi siis erinomainen nykyajan moninpeli.

Pelistä nousi esiin myös useita aikaisemmin tuntemattomia hahmoja, kuten Banjo. Kyseinen hahmo sai Diddy Kongin jälkeen oman spin-off-pelinsä nimeltä Banjo-Kazooio. Diddy Kong Racingin uudelleenjulkaisun jälkeen myös Banjo-Kazooio voisi kerätä lisäkiinnostusta ja se voisi olla jatko-osa kyseisten julkaisujen sarjaan.

Uudelleenjulkaisut ovat joka paikassa

Vanhojen pelien uudelleenjulkaiseminen ja modernisoiminen eivät ole ajankohtaisia aiheita pelkästään pelialalla, vaan myös elokuva- ja televisioala on kiinnostunut kyseisestä trendi-ilmiöstä. Monia vanhoja televisiosarjoja ja elokuvia on herätelty uudestaan henkiin uusilla osioilla, uudelleenjulkaisuilla tai kokonaisilla kausilla.

Myös rahapeliala on nähnyt oman retro- ja nostalgiatrendinsä, joskin rahapelien palissa nostalgiaa voi hakea jo suoraan klassisten hedelmäpelien tapaisista nettipeleistä. Kuitenkin nettikasinoille, kuten Vinneri nettikasino, on viime vuosina luotu nostalgisia pelejä.

Niiden ulkoasu muistuttaa täysin tuttuja arcade-pelejä, kuten Street Fighter, mutta pelaaja pelaa kuitenkin niitä rahapeleinä. Tunnettuja tällaisia nimikkeitä ovat esimerkiksi edellä mainitusta pelistä inspiraationsa saanut Street Fighter 2: World Fighter ja Pixel Samurai.

Buustaa pelikokemuksesi nykyaikaan näillä vinkeillä

Pelaaminen on erittäin kivaa ja rattoisaa ajanvietettä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ala on kuitenkin jatkuvan kehityksen keskiössä. Varsinkin parin viime vuoden aikana pelialaa on alkanut mullistamaan aivan uudet tuulet, jotka tarjoavat pelaajille mahdollisuuden buustata pelikokemustaan merkittävästi.

Tänä päivänä pelejä pelataan kolmella eri tavalla: mobiililaitteilla, tietokoneilla ja konsoleilla. Näistä varsinkin uudet konsolit ovat tahdittaneet uusien pelijulkaisujen laatua ja sisältöä, mutta seuraavilla vinkeillä ja uutuusteknologioilla voit muuttaa vanhat tottumukset ja pelata laadukkaita pelejä millä vain laitteella.

Valitse 5G-verkko

Suomessa jo yli miljoona ihmistä ovat 5G-verkon kuuluvuusalueella. Tämä mullistava verkko tulee nopeuttamaan nykyisen 4G-mobiiliverkon jopa 20-kertaisesti, joka tarkoittaa viiveetöntä pelaamista kaikilla 5G-verkkoon yhdistettävissä laitteissa, kuten älypuhelimissa.

Photo by Frederik Lipfert on Unsplash

Vain muutaman vuoden sisällä mobiilipeleissä pystytään siirtämään yhä suurempia määriä dataa ja yhä nopeammin, joten pelien grafiikat ja sisältö voivat olla nykyisiä huomattavasti tasokkaimpia. Lisäksi itse suurikokoisten mobiilipelien lataaminen onnistuu muutamassa minuutissa, joten voit myös kokeilla useimpia pelejä lyhyemmässä ajassa.

Kokeile pilvipelaamista

5G-verkko on jo muodostanut aivan uuden tavan tallentaa ja yhdistyä peleihin nimittäin pilvipelaamisen. Kyseessä on melkeinpä pelien suoratoistopalvelu, jossa pelaamiseen tarvittavat levyt ja erilliset tiedostot ovat siirrettyjä erilliselle palvelimelle.

Itse pilvipalvelu ei ole vieras käsite kenelläkään, koska sitä ovat käyttäneet jo esimerkiksi Google tallettamaan henkilökohtaisia tietoja Google-käyttäjätunnusien alle. Myös tiedostojen tallentamisesta tunnettu Dropbox on jo pitkään käytössä ollut pilvipalvelu.

Pelaamiseen keskittyneihin pilvipalveluihin voidaan yhdistyä älylaitteelta tai jopa omasta televisiosta erillisen mokkulan avulla. Pelitiedostot latautuvat reaaliajassa laitteeseen ja pyörittää peliä samalla tavalla kuin konsolissa tai tietokoneella. 5G-verkon nopeuden ansiosta et edes huomaa, että pelaat pilvipalvelun kautta, koska pelit eivät kangertele.

Photo by David Švihovec on Unsplash

Monet suuret tuottajat, kuten Xbox, ovat jo julkaisseet omat pilvipalvelunsa esimerkiksi Xbox Game Passin. Uusia syntyy jatkuvasti. Niiden idea tulee olemaan se, että palvelun  jäsenyydestä maksetaan kuukausimaksu ja tällöin pääset käsiksi niiden pelikirjastoon.

Älä unohda bonuksia

Jos taas peliharrastuksesi koostuvat pääosin nettikasinoilla pelaamisesta, tällöin on hyvä muistaa kasinoiden antamat bonukset. Ne antavat mukavan lisäbuustin esimerkiksi ensitalletukselle tai mahdollisesti voit saada jopa ilmaista pelirahaa talletusvapaiden bonusten muodossa.

Esimerkiksi Bonusetu.comin sivuilta löytyy paljon tietoa saatavilla olevista erilaisista bonuksista ja niitä myöntävistä nettikasinoista. Jos taas bonukset eivät kiinnosta, voit kuitenkin pelata kasinopelejä tekemällä talletuksen tavalliseen tapaan tai halutessasi leikkirahalla niiden demoversiossa.

Päivitä puhelimesi pelipuhelimeen

Nykyajan puhelimista monikaan ei ole vielä yhteensopiva niin 5G-verkon kanssa kuin sopiva pilvipelaamiseen. Monet suuret puhelinvalmistajat ovat jo tuoneet markkinoille omat 5G-puhelimensa, jotka samalla ovat suunniteltuja myös pelaamiseen mobiilisti. Ne tarjoavat esimerkiksi suuremman näytön, paremman akun ja hyvin muistitilaa, jotta pystyt lataamaan suurikokoisiakin pelejä.

Yhtä lailla niiden prosessori on tehokas ja pystyy pyörittämään mitä tahansa uusinta mobiilipeliä. Muotoilussa on myös otettu huomioon pelaamisen ergonomia, jotta pelatessa eivät kädet ja sormet väsyisi. Samalla akun lämpeneminen on pyritty estämään tehokkaalla tuulettimella.

Tähtää tähtiareenoille

Nykyisillä pelaajilla on jotain mitä ei vielä ollut 20 vuotta sitten: esikuvia. Suosituimmissa videopeleissä kilpaillaan nimittäin kilpa-areenoilla e-urheilussa, joka on muodostanut monia suomalaisia tähtiä. Heitä seurataan ja ihaillaan aivan uudella tavalla, mutta samalla he antavat inspiraatiota harrastepelaajille.

Suomessa e-urheilijoiden koulutus on täydessä käynnissä ja alaa pyritään kehittämään monipuolisesti eteenpäin. Kilpailu esports-joukkueiden rajallisista paikoista on kova, mutta tulevaisuus on erittäin avoin. Monet urheiluseurat ovat jo perustaneet omia e-urheilujoukkueitaan. Jos siis uskot, että olet esimerkiksi lahjakas Dota 2:n pelaaja, ota yhteyttä alueesi e-urheiluseuroihin ja kehitä taitojasi.

Mikä on muuttunut nettipelialalla 20 vuoden aikana?

Online-pelaaminen on kehittynyt valtavasti viime vuosikymmenien aikana. Erityisesti pelialalla teknologian kehittyminen on näkynyt hurjina harppauksina. Vielä vuosikymmen sitten pelasimme konsolipelejä, kuten PlayStation 2:sta. Nykyisin voimme pelata jo virtuaalimaailmassa. Tässä artikkelissa kerromme pelialan merkittävimmistä muutoksista näinä menneinä vuosikymmeninä.

Jaetun näytön hidas kuolema

Ystävien tapaaminen pelaamisen merkeissä oli aiemmin hyvä tapa viettää perjantai-iltaa, mutta online-pelaamisen lisääntyneen suosion vuoksi tämä on entistä vaikeampaa. Vaikka jaetulla näytöllä pelaaminen ei ole koskaan ollut ihanteellinen tapa pelata pelejä, se synnyttää sosiaalisen ilmapiirin, jota ei vain voida luoda kuulokkeiden ja internet-yhteyden kautta.

Äskettäin Halo 5: Guardians -kehittäjät paljastivat, että he olivat poistaneet jaetun näytön pelistä. Koska jaettu näyttö on ollut osa Halo-sarjaa sen perustamisesta lähtien, tämä näyttää olevan viimeisin osoitus siitä, että jaettu näyttö on poistumassa peleistä lopullisesti.

Ilmaiset Free to Play -pelit

Kun markkinoille on tullut yhä useampia pelejä, kuluttajat ovat nykyisin yhä varovaisempia käyttämään kovalla työllään ansaittua rahaa muihin paitsi parhaimpiin peleihin. Tämä johti Free to Play -malliin, jossa valmistajat poistivat pelien hintaesteen vetääkseen pelaajia sisään siinä toivossa, että he käyttäisivät rahaa muihin asioihin. Vaikka Free to Play -peleissä ei ole mitään luonnostaan ​​väärin (ne voivat tosiasiassa olla erittäin hyödyllisiä kuluttajille, kun ne tehdään oikein), kustantajat ovat valitettavasti antaneet koko hommalle salaperäisen leiman, joka on nykyisin suorastaan ​​häpeällinen rahanottojärjestelmä. 

Suositut pelit, kuten Candy Crush, vaativat aktiivisesti maksua sen jälkeen, kun pelaajat ovat saavuttaneet tietyn pisteen. Free to Play -mallin väärinkäyttö on todiste siitä, että peliteollisuuden on edelleen löydettävä parempi yleinen hinnoitteluratkaisu eteenpäin mentäessä. Jos sinua kiinnostaa ilmainen pelaaminen, lue lisää.

Digitaaliset myymälät

Aikaisemmin fyysisen kopion etsiminen paikalliselta jälleenmyyjältä oli ainoa vaihtoehto, jos halusi ostaa pelin. Kun internetin latausnopeudet kasvoivat, pelien lataamisesta tuli tulevaisuuden aalto. Digitaalisista myymälöistä, kuten Valven Steam, tuli ensisijainen tapa ostaa PC-pelejä. Nyt on mahdollista ostaa jokainen uusi pelin julkaisupäivänä.

Pelimedia

Kymmenen vuotta sitten pystyit kävelemään paikalliseen lehtikioskiin ja valitsemaan haluamasi monista esillä olevista peleistä. Nykyään painotuotteet ovat kuolemassa, ja suurin osa pelijulkaisuista ovat joko siirtyneet verkkojulkaisuihin tai poistuneet kokonaan markkinoilta. Kun johtavat pelimediat, kuten IGN ja Gamespot, keskittyivät aiemmin uutisiin ja katsauksiin, nyt niistä on tullut multimediabrändejä, jotka toimittavat erilaisia ​​teksti-, ääni- ja videosisältöjä, jotka on rakennettu pelien ja muun viihteen ympärille. Vaikka ei näytä todennäköiseltä, että pelimediat poistuvat kokonaan pian, älä ihmettele, jos muutos tapahtuu seuraavan 10 vuoden aikana.

Parempi tarinankerronta

Pelit, jotka ovat isojen tiimien luomia ja joiden takana on suuri budjetti, ovat viime vuosina alkaneet muistuttaa elokuvia uusien pelilaitteiden tarjoamien jatkuvasti parantuneiden grafiikoiden ansiosta. Vaikka jotkut kriitikot ovatkin keskustelleet siitä, että peleistä tulee liian elokuvamaisia, koska pelien ja elokuvien välisen rajan hämärtyminen voi häivyttää pelejä taiteellisena muotona, jos niitä tehdään väärin, elokuvallisilla ominaisuuksilla varustettujen pelien yhdistäminen on suurelta osin parantanut tarinankerrontaa yleisesti keskipitkällä aikavälillä. Pelit tulevat lähentymään yhä enemmän elokuvarealismia seuraavan vuosikymmenen aikana.

Mobiilipelaaminen

Melkein kaikki omistavat nyt älypuhelimen, mikä on ehdottomasti ennuste, jota olisi ollut vaikea tehdä vuosikymmen sitten. Tilastokeskuksen mukaan kolmella neljästä 16–89 -vuotiaasta on omassa käytössään kosketusnäytöllä ja 3G- tai 4G-nettiyhteydellä varustettu puhelin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jokaisella on taskussa hienostunut kannettava pelilaite ja tämä on muuttanut dramaattisesti mobiilipelimarkkinoita. 

Kehitys on ollut huima. Nintendo oli aiemmin ainoa brändi mobiilipelaamisessa ja kaikki muistavat heidät Gameboy-brändinsä ansiosta. Mobiilipelaaminen on nykyisin kaikissa puhelimissa ja täällä pysyäkseen.